Joulupäivänä saimme suruviestin Pojun omistajalta, Poju oli jäänyt traktorin alle ja loukkaantunut vakavasti ja tämä jouduttiin lopettamaan. 

Poju.jpg
Alppikellon Yemmari Yannu 28.4.2016-21.12.2016

*************************************************************************************************************************************************

Hyvää Joulua toivottaa Alppikellon porukka

Joulukuva%202016.jpgjoulu4.jpgjoulu5.jpg

 

 

 

 


10.-11.12.2016

Joulukuu alkoi mukavasti Itsenäisyyspäivänä viikon lomalla, pikkuhiljaa alkoi joulun valmistelut.
Joulukuun toisena viikonloppuna oli perinteisesti Messarin isot näyttelyt, johon osallistuimme mopempina päivinä kolmen Ällän kanssa. Samalla käynnillä saimme toimitettua joulusalaisuuksia Helsingin suunnalla. Messariin lähtö meinasi peruuntua viime hetkillä kun tuli suruviesti perjantai-iltapäivällä, veljeni oli menehtynyt sairaskohtaukseen. Nallen ja Iinan hoitajat jaksoivat kuitenkin tulla pitämään vanhuksista huolta, joten päätimme lähteä matkaan. Näyttelymaksutkin ovat jo sitä luokkaa ettei ihan helposti jätä näyttelyitä väliin. Ja saihan sitä muut ajateltavaa viikonlopun ajaksi.

Lauantaina tuomarina oli ruotsalainen Johan Andersson. 
Alppikellon Uniikki Uni , Lili NUO EH3
"Nuori narttu, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Hyvämuotoinen pää, tummat silmät, oikea kaula.
Normaalisti kulmautunut. Hyvämuotoinen eturinta. Riittävä luusto, hieman alas asettunut häntä.
Hyvät sivuliikkeet mutta hieman epävakaa takaa. Hyvät värimerkit, mukava luonne."

Alppikellon Idoli, Lulu VAL ERI2 SA PN4
"7-vuotias valionarttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Tyylikäs kaula. Tasapainoiset kulmaukset, hyvä eturinta.
Hyvämuotoinen rintakehä ja pituus. Hyvä luusto. Erinomaiset tassut. Hyvin kannettu häntä. Hyvät sivuliikkeet, aavistuksen ahdas takaa. Hyvä turkki ja väri ja merkit. Mukava luonne. Hyvin esitetty."

Alppikellon Olympia, Lola VAL ERI3 SA
"4-vuotias valionarttu, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Hyvän mallinen pää ja hyvä ilme. Oikea kaula, hyvät kulmaukset. Hyvämuotoinen rintakehä, korostunut rintakehä. Liikkuu hyvällä askelpituudella, hieman ahdas takaa. Hyvä turkki, hyvät värimerkit. Mukava luonne."

Sunnuntaina jatkettiin voittaja-näyttelyssä ja Lumo tuli täydentämään Alppikellolaisia, joten saimme esitettyä kasvattajaluokankin. Lumoa oli näykännyt mäyrä nenästä, mutta pienet ruvet kuonossa eivät haitanneet esiintymistä.

Tuomari Marja Kurittu
Alppikellon Unelma Ulla, Lumo NUO ERI3

Alppikellon Uniikki Uni, Lili NUO ERI4
"Erinomainen tyyppi, koko ja rungon mittauhteet. Kaunis, feminiininen pää ja ilme. Tummat silmät. OK purenta.
Hyvin kulmaututut edestä ja takaa. Hieman niukka häntä. Liikkuu ja esiintyy reippaasti. Miellyttävä luonne."

Alppikellon Idoli, Lulu VAL ERI2 SA PN3
"Erinomainen tyyppi, runko ja mittasuhteet. Kaunis feminiininen ilmeikäs pää. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa.
Liikkuu ja esiintyy hyvin. Miellytttävä luonne."

Alppikellon Olympia,Lola VAL ERI3 SA
"Erinomainen tyyppi, koko ja mittasuhteet. Kaunis ilmeikäs pää. Hyvä purenta, tummat silmät. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Miellyttävä luonne."

Kennel Alppikellon KASV2 Lili, Lola, Lulu ja Lumo
"Ryhmä muodostuu 4:stä erittäin rotutyypikkäästä yksilöstä. Kaikilla kauniit ilmeikkäät päät sekä hyvät rungon mittasuhteet. Koirat liikkuvat kaunillla askeleella ja niillä on erinomaiset luonteet."