Pitihän sitä matkalle kesän aikana päästä ja suunniteltu Saksan matka vaihtui matkaksi Tallinnaan. Tuli pidettyä lomia alkukesästä sen verran ettei lomaa enää herunut elokuulle niin paljon että olisimme voineet tehdä pidempää reissua Keski-Eurooppaan. Tallinnassa mukana oli Lulu. Lola ja Lili, vanhemmat tytöt ovat jo konkarimatkustelijoita, mutta Lilille kaikki on vielä uutta jännää vaikka pentuna tekikin jo yhden Tanskan reissun. Muuten meni Lililläkin hyvin mutta jostakin syystä autossa oloa stressasi, ei kuitenkaan oksentanut. Laivalla, hotellissa eikä näyttelyalueella ollut mitään ongelmaa. Hotellin olin varannut parin kilometrin päästä keskustasta ja hotellin vieressä oli kivat puistoalueet jossa voi ulkoiluttaa koiria.
Sää oli mitä parhain, näyttelyalueella oli ehkä vähän turhakin lämmin, koska stadionille ei tuuli pääse puhaltamaan. Molempina päivinä saimme auton kivasti varjoon ja tytöt saivatkin odotella esiintymisvuoroaan autossa.
Lauantaina meillä oli tuomarina virolainen Reet Lint, joka antoi meidän tytöille ERIt sekä SA:t, Lulu oli ROP, Lola PN2 ja Lili PN3. Lolasta tul Viron muotovalio ja Lilikin sai juniori-sertin ja oli ROP-JUN. Kävi vielä niin mukavasti että kasvattimme Lumon handleri Päivi sattui sopivasti paikalle joten saimme hyvin esitettyä narttu- sekä kasvattajaluokan molempina päivinä. 
Lauantain tuomari tunnusti tosin ettei ole rodun asiantuntija ja bernit ovat hänelle tutumpia. Päivin snautseri oli myös ROP ja sai CACIBin ja Luckysta tuli C.I.B. joten illalla oli aihetta nostaa maljat valioiden ja hyvin menneen päivän kunniaksi. Sunnuntaina tuomari oli nopea liikkeinen ranskalainen Boris Chapiro ja kauaa ei tarvinnut kehässä olla kun appet oli laitettu järjestykseen, joka oli sama kuin edellisenäkin päivänä. Ryhmiin emme jääneet kumpanakaan päivänä vaan lauantaina kävimme kaupoilla ja sunnuntaina lähdimme laivalle kehän jälkeen.
Tallinna%20KV%2020.8.2016.jpg
Lulu, Lola ja Lili 20.8. näyttelyn jälkeen hotellin pihalla
Tallinna%20KV%2020.8.2016%20Lulu.jpg
Lulu 20.8. ja 21.8. Tallinnassa ROP
Tallinna%20ilta%2020.8.2016.jpg
Lauantaina 20.8. iltakävelyllä
Tallinnassa.jpg
Lauantai 20.8. Tallinna 
Tallinna%20ruusukkeet%202016.jpg
Ruusukkeita kahdelta päivältä.