Vuodet vaihtuvat aina vain nopeammassa tahdissa ja viime vuonna tein päätöksen että höllätään vähän tahtia.
Kahdeksan vuotta Suomen Sveitsinpaimenkoirien johtokunnassa ja vähän useampi vuosi appenzellien jalostustoimikunnassa saa tällä erää riittää, ihan kivaa ja mielenkiintoista on ollut nämä vuodet. Kokonaan yhdistystoiminta ei jää pois kuvioista, paikallisessa koirayhdistyksessä jatkan johtokunnassa sekä kouluttajana, samoin alajaoston puuhissa ollaan mukana. 
Mieleen on jäänyt monia asioita, tammikuussa vierailimme Saksassa Lolan kanssa ja tapasimme siellä ihanan Mexx-koiran ja tämän omistajat Claasin ja Anken, jotka tekivät vierailun Suomeen toukokuussa katsomassa meidän Saksan tuliaisia. Maaliskuussa syntyi U-pentue. Toukokuussa Nallen jalasta meni ristisiteet poikki ja pentulauman lomassa hoitelimme Nalle potilasta. Kesän aikana kisasimme Lulun, Iinan ja Lolan kanssa rally-tokossa sekä agilityssä, ja kävimme parit näyttelytkin. Lokakuu-marraskuun vaihteessa teimme näyttelyreissun Tanskaan. 
Koirat ovat olleet onneksi terveinä,lukuunottamatta Nallen jalkaoperaatiota. Nyytikin on voinut kohtuullisen hyvin koko vuoden.
Surunviestejäkin on ollut, Alppikellon kasvateista poistui lopullisesti luotamme kolme, Lempi ja Riia A-pentueesta sekä Iiris I-pentueesta. 

  
Vuoden 2015  tavoitteita olivat 
 - Lolan kanssa aloitetaan viralliset agilitykisat - ei aloitettu, ei ole estevarma..

- Lulu RTK2 tavoitteena, ehkä myös tokossa kilpaillaan jos saadaan paikallamakuu varmaksi ja agilityssä tavoitellaan hyviä tuloksia  - RTK2 saavutettiin, tokon paikkamakuu ei ole ongelma, koska sitä ei AVO-luokassa ole, muttei kisoihin asti kuitenkaan päästy ja agilitytulokset ovat kohtuullisia ..

-Iina tavoitellaan RTK1, tai ainakin kisataan virallisesti - tavoitetta ei saavutettu, yksi tulos, mutta kisattiin virallisissa

Ja mahdollisesti uusi Alppikellon-pentue saa alkunsa..  
- U-pentue sai alkunsa ja pentuja tuli 11

Saavutukset vuodelta 2015 
Lola C:I.B. , Tanskan muotovalio, Tanskan voittaja 2015 ja RTK1
Lulu Tanskan muotovalio ja Pohjoismaiden muotovalio, RTK2
Iina erkkarissa SA ja VSP-veteraani
Lili  Tanskassa 2x ROP-pentu

Vuodelle 2016 tavoitteita voisi asettaa
Lulu - jatkaa agilityä, Rally-tokossa tulos Voittajaluokasta ja tokossa kisataan virallisissa ainakin yksi kisa
Lola- jatkaa agilty-harjoituksia, sekä rally-toko harjoituksia, saa nähdä kannattaako kisata
Lili - jatkaa toko-harjoituksia, aloittaa agilityä sekä rally-tokoa, näyttelyissä tavoitellaan sertejä
Iina- kisataan rally-tokossa edelleen tavoite RTK1
Nalle- tokoillaan kotioloissa, minkäänlaista kisakoiraa ei tästä enää tule, jäykkää on meno, mutta onneksi on pirteä mielenlaatu "vanhuksella"
Nallella ja Iinalla on jo sen verran ikää, että voi odottaa ettei koko vuosi mennä ilman lääkärin apuja, mutta toki toivoa voi.

Ja mahdollisesti uusi Alppikellon- pentue saa alkunsa